Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Tällä kertaa vuorossa täysin satunnaisesti valittu teos. Entuudestaan tuntematon kirjailija eikä kirjan nimikään ollut mistään asiayhteydestä tuttu, mutta kun takakansiteksti herätti mielenkiinnon, niin romaani oli pakko kiikuttaa kotiin asti ja ryhtyä lukemaan.

Jakarandapuun lapset kertoo Iranin vallankumouksen runtelemista rikkonaisista perheistä aina 80-luvulta tähän päivään asti. Romaani alkaa, kun nuori nainen Azar synnyttää tyttölapsen vankilan uumenissa, jonne hänet on tuomittu vallankumouksen kannattajana monien muiden tavoin. Vastasyntynyt lapsi saa nimekseen Neda, mutta pian Azar joutuu eroamaan lapsestaan ja kärsimään tuomionsa loppuun vain Nedan muisto mielessään. Samassa vankilassa tuomiotansa istuvat myös Paris, Sim ja Firuze, jotka ovat myös joutuneet luopumaan lapsistaan. Näiden neljän naisen kohtalot perheineen ovat tavalla tai toisella kietoutuneet toisiinsa, mutta lukijalle tarkemmat yhtäläisyydet alkavat selkiytyä vasta vähitellen juonen edetessä.

Kirjan tapahtuma-aika vaihtelee menneisyydestä nykyisyyteen. Välillä palataan lapsuuteen, toisinaan tähän päivään kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Yhteistä kaikille ajanjaksoille on jatkuva epävarmuus ja salailu. Iranin islamilainen vallankumous on jättänyt jokaiseen perheeseen jälkensä eikä keneenkään voi luottaa ilman pelkoa siitä, että läheinen viedään pois ja vangitaan määrittelemättömäksi ajaksi. Lukuisat lapset ovat menettäneet vanhempansa, osa heistä palaa, osa ei, mutta muistot vaanivat kunkin mielessä pitkälle aikuisuuteen asti.

"Oli valtava kuilu sen välillä, mistä sai puhua kotona ja mistä sen ulkopuolella, suljetun oven toisella puolella. Oli kaksi rinnakkaista maailmaa, toinen jossa mitään ei salailtu, ei muistoja eikä halveksuntaa hallitusta kohtaan, ja toinen jossa kaikki oli kiellettyä, jossa puhuttiin hiljaisella äänellä ja jossa lapset perivät epäluuloisen valppauden kaikkea sellaista kohtaan, joka voisi olla perheelle vaaraksi, ja kantoivat mukanaan vanhempiensa salaisuuksia, raskaita kuin kivisäkki jota ei saanut koskaan laskea maahan. Siitä tuli osa tapaa jolla Neda näki itsensä ja perheensä: salaisuuksien, vastarinnan, tappion perheen."

Jakarandapuun lapset kuuluu niihin koskettaviin ja surullisiin romaaneihin, joiden tapahtumia ei sitten millään haluaisi uskoa todeksi, mutta kuitenkin mielessään täytyy hyväksyä se tosiasia, että tällaista pahuutta todellakin esiintyy maailmalla. Onneksi ei enää samassa mittakaavassa kuin silloin vuosikymmeniä sitten verraten esimerksi myös Natsi-Saksaan, mutta kun islamilaisesta kulttuurista puhutaan, niin osa siitä kaikesta on varmasti vielä tänäkin päivänä todellisuutta. Erityisesti naisen asema on huono, vaikka siihen osa-alueeseen ei tällä kertaa kirjassa paneuduttukaan, vaan demokratian puute on se tämänkertainen suurempi ongelma. Hallituksen arvostelusta voi pahimmillaan saada kuolemantuomion tai joutua ikuisiksi ajoiksi selliin lukituksi vailla minkäänlaista inhimillistä kohtelua. Näistä kohtaloista Jakarandapuun lapset kertoo. Lapsista, joiden vanhemmat hallitus on vienyt, ja muistoista, jotka säilyvät vain valokuvissa.

Kirjan luin nopeasti vuorokauden kahden sisällä, koska sitä oli hankala jättää kesken. Juoni oli koukuttava ja vaikka aihe oli jälleen kerran rankka, niin samalla se oli myös toiveikas ja täynnä romantiikkaa ja rakkautta. Tosin jossain määrin se paljon hehkutettu kaiken voittava, ikuisesti kestävä rakkaus oli imelää, teennäistä ja ylidramatisoitua. Joskus tuntui menevän hieman yli, vaikka vanhanaikainen kainostelu seksistä ja romantiikasta puhuttaessa on vain söpöä, mutta toisinaan ainoastaan ärsyttävää. Todennäköisesti olen itse liian järkevä sellaiseen, kun en normaalistikaan pahemmin ole rakkausromaaneiden perään, joten paha siihen on mitään mennä sanomaan. Neljä tähteä tästä kirjasta on kuitenkin pakko antaa, koska olihan se hyvä ja puhuttava aiheeltaan.

Sivut: 283
WSOY, 2014
Suomentaja: Laura Jänisniemi
Alkuteos: Children of the Jacaranda Tree, 2013 

★ ★ ★ ★