Annamari Marttinen: Vapaa

Annamari Marttisen romaani Vapaa on alusta alkaen helppolukuinen ja positiivisella tavalla yksinkertainen kirja. Kirja, jonka lukee nopeasti ilman syvällisempää paneutumista, mutta joka myös loppujen lopuksi tuntuu kaatuvan siihen omaan yksinkertaisuuteensa ja pinnallisuuteensa.

Kirja kertoo kolmekymppisestä Mahdista, Irakista paenneesta miehestä, joka on nyt saapunut laittomasti Suomeen toiveinaan saada täältä turvapaikka. Irakissa häntä odottaisi ainoastaan kidustusselli, joten pieni ja piskuinen Suomi tuntuu turvalliselta paikalta pitkän pakomatkan jälkeen. Laittoman maahanmuuton takia Mahdi sijoitetaan entiseen Konnunsuon vankilaan, nykyiseen Joutsenon vastaanottokeskukseen, johon kirjan miljöö perustuu.

"Olemme repineet itsemme mielivaltaisesti ja sattumanvaraisesti irti, kuka mistäkin kohdasta maailmaa, ja ajautuneet tuulen mukana tähän paikkaan. Tuon punatiilisen talon pieniin huoneisiin ja kerrossänkyihin."

Muiden pakolaisten tavoin Mahdin elämä vastaanottokeskuksessa on ikään kuin pysähdyksissä, tauolla, välitilassa, ja tuohon hetkeen liittyy paljon pelkoa, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Ainoa asia mitä he voivat tehdä on odottaa viranomaisten päätöstä kohtalostaan ja sen mukanaan tuomaa tuomiota siitä, mihin kukakin seuraavaksi lähetetään.

Vastaanottokeskuksen arkea rytmittävät kuitenkin Katariina-opettajan pitämät suomen kielen oppitunnit ja jonka tunneille Mahdikin malttamattomana osallistuu. Pian Katariina on kaikkien suosiossa ja vaikka suomen kieli tuntuukin vaikealta oppia, Mahdin periksiantamattomuus ja sinnikkyys kiinnittävät jopa Katariinan huomion. 

Katariinan ilmestyessä kuvioihin olin varma, että ennemmin tai myöhemmin olisi luvassa jotakin romanttista tai seksuaalista toimintaa, koska siinä vaiheessa kaikki merkit selvästikin viittasivat siihen. Mahdin ihastuminen Katariinaan oli lievästi sanottuna huvittavaa ja voisin jopa käyttää sanaa söpöä, koska siitä kerrottaessa kaikki seksuaalisävytteisyys oli niin minimaalista ettei se edes tuntunut normaalilta tässä nykymaailmassa, jossa kaikki täytyy aina seksualisoida niin vahvasti. Miehen ihastuminen tuntui pikemminkin lapsenomaiselta ihannoinnilta ja turvallisuuden tunteen hakemiselta kuin oikealta kiinnostukselta romanttisessa mielessä. Tämän asian valjetessa olin helpottunut, koska olen sitä mieltä, että hyvänkin juonen voi helposti pilata turhanpäiväisellä draamalla ja ainaisella seksin ja romantiikan tunkemisella joka paikkaan.

Mitä näin muuten tulee Katariinaan ja miksei muihinkin kirjan henkilöihin, niin jokainen heistä jäi mielestäni pinnallisen ja etäisen oloiseksi hahmoksi. Etenkin Katariina, josta ei kerrottu paljon mitään, ja jonka rooli kirjassa tuntui pelkältä viattomalta reunahuomautukselta.

Kirjan juonessa on myös eräs olennainen erikoisuus, josta en vielä maininnutkaan, ja se on jatkuvasti Mahdin ajatuksissa kulkeva Paavo Koskinen. Paavo, Patuksi tosin kutsuttu, on mies, joka kärsi tuomiotaan samaisessa rakennuksessa 1980-luvun alkupuolella vastaanottokeskuksen ollessa vielä vankila. "Patu was here 13.4.1982" lukee Mahdin yläpuolella olevan sängyn pohjassa ja pian Patun kohtalo kiinnostaakin Mahdia niin paljon, että kuvitelmat alkavat sekoittua totuullisuuteen. Tämän Patun tarinan olisi mielestäni hyvinkin voinut jättää kokonaan pois juonikuvioista, koska ei se ainakaan mitään hohtoa mukanaan tuonut vaan tuntui ainoastaan turhanpäiväiseltä ja hivenen vaivaannuttavalta.

Lopuksi sanoisin kirjasta jääneen parhaiten mieleen sen lapsenomaisuuden ja yksinkertaisuuden. Oli ajatus sitten kuinka naurettava tahansa, niin pystyisin jopa kuvitella itse kirjoittavana samaisen teoksen näillä alkeellisilla kirjailijan taidoillani, joten kertoo varmaan paljon siitä, kuinka laadukkaana kyseistä romaania pidän. Ei siis kovin mieltä ylentävää lukemista, mutta hyvää ajantappoa kyllä.

Sivut: 314

Tammi, 2015

★ ★ ½