Jean Kwok: Käännöksiä

Tämän kirjan luin hyvin pitkälti liikkeellä ollessani: bussissa, tauoilla ja virastoissa vuoroani odotellessa. Kerran tai pari taisin kirjan kannet kotisohvalla avata, mutta muuten romaani sitten kulkikin kaikkialla laukussa mukana. Nopea- ja helppolukuinen se onneksi oli, joten tarinaan oli joka kerta helppo palata jatkuvista lukukatkoksista huolimatta.

Tarina alkaa, kun 11-vuotias hongkongilainen Kimberly muuttaa äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa. Yhdysvalloissa asuva Paula-täti on järjestänyt heille asunnon ja Kimberlyn äidille työpaikan tehtaassa, joten kaiken pitäisi olla kunnossa. Kuitenkin vasta paikan päällä karmaiseva totuus paljastuu, kun mikään ei olekaan sellaista kuin he etukäteen kuvittelivat. Heidän asuntonsa, jos sitä siksi voi edes kutsua, on pikemminkin hajoamispisteessä oleva torakoiden ja hyönteisten valtaama mörskä kuin edes siedettävä ihmisasutukseen kelpavaa majapaikka. Kimberlyn äidin työ tehtaassa puolestaan paljastuu lähes ympärivuorokautiseksi orjatyöksi minimalistisella palkalla, joten erittäin köyhät ja kurjat ajat ovat edessäpäin. 

Onneksi Kimberlyn valttikorttina on älykkyys. Hän päättää oppia uuden kielen, menestyä koulussa ja luoda heille paremman tulevaisuuden. Stipendien turvin väylä tuntuu jopa mahdolliselta, vaikka koulumaailmaan sopeutuminen muiden oppilaiden joukkoon osoittautuukin vaikeammaksi kuin Kimberly osasi etukäteen ajatella. Siinä missä romaani kertoo maahanmuuttajien arjesta ja köyhyydestä, se on myös Kimberlyn kasvutarina lapsuudesta aikuisuuteen omaa identiteettiään etsien.

Minä olen lahjakas luonnostani. En tanssimisessa, hauskuuttamissa tai muussa yhtä mukavassa. Olen aina ollut lahjakas oppimaan. Mitä ikinä koulussa opetettiin, minä opin sen nopeasti ja vaivaa näkemättä, ikään kuin koulu olisi ollut jättimäinen koneisto ja minä siihen täydellisesti istuva ratas. Siitä huolimatta opiskeleminen ei ollut aina helppoa. Kun muutin äidin kanssa Yhdysvaltoihin, osasin vain muutaman sanan englantia ja jouduin raatamaan ankarasti.

Jean Kwokin esikoisromaani Käännöksiä kuvaa maahanmuuttajien rankkaa elämää vieraassa maassa, jossa jokainen päivä on taistelua ja puurtamista lähes mahdottomalta tuntuvaa tehtävää vastaan. Oikeastaan kirjaa voisi kuvailla selviytymistarinaksi ja samalla myös omaelämäkerraksi, koska osittain se perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin.

Kimberlyn järkyttävä tarina tempaisi niin täysin mukaansa että joka kerta keskeyttäminen tuntui lähes mahdottomalta. Pidin kirjasta erittäin paljon ja voisin jopa nostaa sen yhdeksi parhaimmaksi lukemakseni kirjaksi pitkiin aikoihin. Kimberly oli kaikin tavoin ihailtavan vahva nuori nainen, jonka päämäärätietoisuus paremman elämän saavuttamiksi kaiken sen kurjuuden keskellä oli lukukokemuksena kerrassaan inspiroivaa. Luen mielelläni tällaisia tarinoita, joissa päähenkilö nousee slummeista menestykseen lopulta löytäen oman paikkansa kaikista vaikeuksista huolimatta.

Sivut: 279

Bazar, 2011

Suomentaja: Ulla Lempinen

Alkuteos: Girl in Translation, 2010

★ ★ ★ ★ ½

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

""En ole koskaan nähnyt niin kaunista tyttöä", nainen sanoi. "Kun hän astui huoneeseen, hänen kasvoillaan hehkui täysikuun kajo, ja kaikki ympärillä muuttui lavasteeksi, hennolla siveltimellä maalatuksi taustaksi, joka oli olemassa vain tuodakseen hänen piirteensä esiin. Samalla tajusin sellaisen kauneuden vaaran. Maailmassa, jossa hän eli, jokaisen lapsen, varsinkin tytön, tärkein taito on muuttua näkymättömäksi. Mutta sellainen kauneus hohtaa kauas. Siksi hän ei päässyt pakoon.""

Kauimpana kuolemasta kertoo Paulista ja Estheristä, kahdesta aluksi toisilleen tuntemattomasta ihmisestä, joita yhdistää eräs asia ja se on rakkauden kaipuu. Molemmat heistä ovat menettäneet itselleen tärkeitä läheisiä ja nyt he kumpikin yrittävät selviytyä tuon kaihoisan tunteen kaivertaessa mieltä.

Paul haluaa ainoastaan kuolla, koska hänen elämänsä onnellisimmat ajat on takana päin ja edessä häämöttää enää yksinäinen vanhuus. Avioliiton kariutuessa Paul menetti sekä vaimonsa että lapsensa eikä urakaan lähtenyt sellaiseen nousuun kuin hän nuorempana odotti. Nyt Paul on jo keski-ikäinen ja haluaa vielä kerran ennen kuolemaansa matkustaa kaupunkiin, jossa koki elämänsä onnellisimmat hetket. Tuo kaupunki on jossain päin Afrikkaa, missä Paul tulee sattumalta kohdanneeksi Estherin. Toisen yksinäisen ja elämän kolhiman ihmiskohtalon, joka suree tärkeän ihmisen menetystä, mutta jonka on pakko jatkaa eteenpäin pienen suojattinsa paremman elämän turvaamiseksi.

Paulin ja Estherin kohdatessa kummankin elämä muuttaa suuntaa. Paul ei enää halua kuolla ja  Esther tuntee Paulin läheisyydessä jotain, mitä ei ole vuosiin tuntenut.

Kuitenkin on vielä kolmas hahmo, hahmo, jonka ympärille koko kirjan juoni tavalla tai toisella kietoutuu. Bessy, tuo arvoituksellinen, ylväs ja kaunis nainen, Estherin lapsuudenystävä, joka myöhemmin katosi ja jonka löytääkseen Esther on valmis menemään vaikka maailman ääriin. Sattumalta ja sitä itse tietämättä myös Paul tulee kohdanneeksi Bessyn merkittävissä olosuhteissa tapahtuman noustessa vasta seitsemäntoista vuotta myöhemmin hänen mieleensä syvää syyllisyyttä aiheuttaen.

Kauimpana kuolemasta on aiheeltaan hieno ja arvoituksellinen, mutta tällä kertaa todettakoon, ettei lainkaan minun tyyliseni kirja. Mielestäni Hirvosen tekstiä oli äärimmäisen raskasta lukea ja eniten harmaita hiuksia aiheutti juuri se pyhä mystinen arvoituksellisuus. Mitään ei kerrottu suoraan ja monet asiat jäivät hämärän peittoon. Henkilöt tuntuivat etäisiltä, kylmiltä ja paikoin jopa vastenmielisiltä. Monta kertaa jouduin selailemaan jo lukemiani sivuja taaksepäin yrittäen löytää tarinan punaista lankaa, jonka luulin hetkellisesti kadottaneeni, mutta jota en loppujen lopuksi koskaan onnistunut edes löytämään. Juonessa tarkoin mukana pysyminen tuntui vaativan jatkuvaa valppautta ja keskittymistä, jotka molemmat olivat itseltäni tällä kertaa täysin kadoksissa mielenkiinnottoman ja epäselvän juonenkulun takia.

Helpottunein olin siinä vaiheessa kun sain kirjan päätökseen, vaikka loppuratkaisukaan ei yllätys kyllä mielialaani lainkaan nostanut. Alun perin teokseen tartuin nimenomaan Afrikka-teeman takia, koska kaikki tuohon köyhyyden ja kurjuuden mantereeseen liittyvä kirjallisuus on tällä hetkellä suuressa suosiossani ja niin myös tuntuu olevan paikallisen kirjaston henkilökunnankin.

Sivut: 239
Avain, 2010

★ ★

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Kadotettujen hedelmätarhan luin jo pari päivää sitten, mutta aikaisemmin en ole saanut kirjoitettua tätä postausta muiden kiireiden takia. Lukutahtini on viime aikoina kieltämättä ollut aika kova: kirja päivässä tai kahdessa on kelpo suoritus, mutta ei toisaalta ihmekään, jos vaan vastaan osuu lukemisen arvoinen kirja, jota ei voi hetkeksikään laskea käsistään. Sama myös toisin päin. Huonot kirjat haluaa lukea mahdollisimman pian pois alta, jotta pääsee niihin hyviin käsiksi.

Tämä Nadifa Mohamedin teos kuuluu erinomaisiin kirjoihin, joista kirjoitettaessa kaikki mahdolliset ylistyssanat kuulostavat typeriltä ja kirjaa aliarvioivilta. Kyseessä siis ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, jota ei voi olla rakastamatta. Lue se, jos sinulla on siihen mahdollisuus!

Kirja käsittelee äärimmäisen rankkaa aihetta. Välillä lukeminen täytyi jopa hetkeksi keskeyttää, koska teki niin pahaa. Illalla nukkumaan käydessä tapahtumat pyörivät mielessä eikä niistä päässyt kovin helposti eroon. Vaikka kirja olikin ahdistava, se ei poista sen erinomaisuutta, vaan ainoastaan lisää sitä. Pidän kirjoista, jotka antavat ajattelemisen aihetta ja saavat pohtimaan maailmaa ja sen pahuutta.

Kadotettujen hedelmätarha kertoo kolmen naisen tarinat 1987 Somaliassa sota-ajan keskellä. Diktatuuri on hajoamaisillaan, ihmiset näkevät nälkää ja köyhyyttä, rikollisuus rehottaa. Naisten asema on surkea ja ihmishenki roskan arvoinen.

Ensimmäisenä suunvuoron saa 9-vuotias orpotyttö Deqo, joka on syntynyt pakolaisleirillä monien muiden orpojen ja hylättyjen lasten tavoin. Elämä siellä ei ole kummoista eikä kukaan välitä. Eräänä päivänä Deqo karkaa, juoksee pois, mutta ei oikein tiedä minne menisi. Elämä kadulla on kovaa ja ruuan saamiseksi on tehtävä töitä. Lopulta Deqo päätyy prostituoitujen suojiin, mutta sekin onni kestää vain hetken, kun taas on paettava ja juostava pakoon vailla päämäärää.

"Leirillä oli kuin jokainen päivä olisi tuonut uuden uhan - ehkä tulipalon, tulvan tai uuden tautiepideamian, tai sitten joku kuoli selittämättömästi; elämä oli jatkuvaa nuorallakävelyä varpaat sisäänpäin."

Toisaalla Kawsar-niminen vanha nainen makaa kotinsa suojissa sotilaiden pahoinpideltyään hänet. Hänet, vanhan ja yksinäisen naisen, joka ei pysty suojelemaan itseään ja joka elää täysin muiden varassa. Kawsar kuluttaa aikaansa muistelemalla menneisyyttään ja kuolleita lapsiaan. Kuolema tuntuu hetki hetkeltä olevan lähempänä.

"Hänen hedelmätarhassaan puut ovat saaneet syntynsä kuolemista; ne olivat merkkinä hänen kauttaan kulkeneiden lasten maallisista jäännöksistä ja kasvoivat niistä. Hän ei koskaan poiminut niistä pudonneita hedelmiä, koska piti sitä eräänlaisena kannibalismina, mutta niistä pehmeistä, muodottomista olennoista oli kasvanut pitkiä, vahvoja, kovakaarnaisia puita, jotka kukkivat ja kutsuivat lintuja oksilleen ja kiipesivät hedelmätarhan aitojen yli niiden takana olevaan maailmaan."

Filsan on vajaa kolmekymppinen, naimaton naissotilas, joka on seurattuaan isänsä jalanjälkiä päätynyt taistelemaan maansa puolesta kapinallisia vastaan. Viha ja katkeruus ovat kuitenkin sumentaneet hänen mielensä eikä hän lopulta tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä hänen pitäisi seurata ja onko hänen siihen astisellaan raukkaudettomalla ja yksinäisellä elämällään mitään merkitystä. Välillä Filsanin viha purkautuu viattomiin ihmisiin ja väkivaltaan, mutta toisaalta kukaan ei häntä siitä tuomitse, koska kuuluuhan se tuohon sodan runtelemaan aikakauteen. Filsan joutuu myös naisena kestämään muiden sotilaiden pilkkaa ja lähentelyä, koska eihän naisen tulisi olla muualla kuin hellan ja nyrkin välissä.

"Kun hän astuu huoneeseensa ja kumartuu poimimaan sukan, hänet valtaa kova halu itkeä, yhtäkkiä hänen mielensä mustuu itseinhosta, vihasta, koska hänen elämänsä on oltava niin pientä ja merkityksetöntä, että tämän kaksi kertaa kahden metrin kokoisen sellin on oltava hänen elämänpiirinsä." 

Kadotettujen hedelmätarha on traagisen surullinen kirja, joka ansaitsee täydet viisi pistettä. Omaksi lempihahmokseni muodostui Deqo, hänen tarinansa oli mielenkiintoisin ja kaikessa surkeudessaan optimistisin. Filsan puolestaan sai ärsytyksen välillä nousemaan pilviin asti, Kawsar taas vakuutti kovapintaisella tyyneydellään. Myös naisten huono asema vihastutti ja tulin vain entistä vakuuttuneemmaksi siitä, kuinka hyvin asiat loppujen lopuksi ovat itselläni. Tämänkaltaisia kirjoja haluan lukea vastaisuudessakin lisää.

★ ★ ★ ★ ★