30.1.2015

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha


Kadotettujen hedelmätarhan luin jo pari päivää sitten, mutta aikaisemmin en ole saanut kirjoitettua tätä postausta muiden kiireiden takia. Lukutahtini on viime aikoina kieltämättä ollut aika kova: kirja päivässä tai kahdessa on kelpo suoritus, mutta ei toisaalta ihmekään, jos vaan vastaan osuu lukemisen arvoinen kirja, jota ei voi hetkeksikään laskea käsistään. Sama myös toisin päin. Huonot kirjat haluaa lukea mahdollisimman pian pois alta, jotta pääsee niihin hyviin käsiksi.

Tämä Nadifa Mohamedin teos kuuluu erinomaisiin kirjoihin, joista kirjoitettaessa kaikki mahdolliset ylistyssanat kuulostavat typeriltä ja kirjaa aliarvioivilta. Kyseessä siis ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, jota ei voi olla rakastamatta. Lue se, jos sinulla on siihen mahdollisuus!

Kirja käsittelee äärimmäisen rankkaa aihetta. Välillä lukeminen täytyi jopa hetkeksi keskeyttää, koska teki niin pahaa. Illalla nukkumaan käydessä tapahtumat pyörivät mielessä eikä niistä päässyt kovin helposti eroon. Vaikka kirja olikin ahdistava, se ei poista sen erinomaisuutta, vaan ainoastaan lisää sitä. Pidän kirjoista, jotka antavat ajattelemisen aihetta ja saavat pohtimaan maailmaa ja sen pahuutta.

Kadotettujen hedelmätarha kertoo kolmen naisen tarinat 1987 Somaliassa sota-ajan keskellä. Diktatuuri on hajoamaisillaan, ihmiset näkevät nälkää ja köyhyyttä, rikollisuus rehottaa. Naisten asema on surkea ja ihmishenki roskan arvoinen.

Ensimmäisenä suunvuoron saa 9-vuotias orpotyttö Deqo, joka on syntynyt pakolaisleirillä monien muiden orpojen ja hylättyjen lasten tavoin. Elämä siellä ei ole kummoista eikä kukaan välitä. Eräänä päivänä Deqo karkaa, juoksee pois, mutta ei oikein tiedä minne menisi. Elämä kadulla on kovaa ja ruuan saamiseksi on tehtävä töitä. Lopulta Deqo päätyy prostituoitujen suojiin, mutta sekin onni kestää vain hetken, kun taas on paettava ja juostava pakoon vailla päämäärää.

"Leirillä oli kuin jokainen päivä olisi tuonut uuden uhan - ehkä tulipalon, tulvan tai uuden tautiepideamian, tai sitten joku kuoli selittämättömästi; elämä oli jatkuvaa nuorallakävelyä varpaat sisäänpäin."

Toisaalla Kawsar-niminen vanha nainen makaa kotinsa suojissa sotilaiden pahoinpideltyään hänet. Hänet, vanhan ja yksinäisen naisen, joka ei pysty suojelemaan itseään ja joka elää täysin muiden varassa. Kawsar kuluttaa aikaansa muistelemalla menneisyyttään ja kuolleita lapsiaan. Kuolema tuntuu hetki hetkeltä olevan lähempänä.

"Hänen hedelmätarhassaan puut ovat saaneet syntynsä kuolemista; ne olivat merkkinä hänen kauttaan kulkeneiden lasten maallisista jäännöksistä ja kasvoivat niistä. Hän ei koskaan poiminut niistä pudonneita hedelmiä, koska piti sitä eräänlaisena kannibalismina, mutta niistä pehmeistä, muodottomista olennoista oli kasvanut pitkiä, vahvoja, kovakaarnaisia puita, jotka kukkivat ja kutsuivat lintuja oksilleen ja kiipesivät hedelmätarhan aitojen yli niiden takana olevaan maailmaan."

Filsan on vajaa kolmekymppinen, naimaton naissotilas, joka on seurattuaan isänsä jalanjälkiä päätynyt taistelemaan maansa puolesta kapinallisia vastaan. Viha ja katkeruus ovat kuitenkin sumentaneet hänen mielensä eikä hän lopulta tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin, mitä hänen pitäisi seurata ja onko hänen siihen astisellaan raukkaudettomalla ja yksinäisellä elämällään mitään merkitystä. Välillä Filsanin viha purkautuu viattomiin ihmisiin ja väkivaltaan, mutta toisaalta kukaan ei häntä siitä tuomitse, koska kuuluuhan se tuohon sodan runtelemaan aikakauteen. Filsan joutuu myös naisena kestämään muiden sotilaiden pilkkaa ja lähentelyä, koska eihän naisen tulisi olla muualla kuin hellan ja nyrkin välissä.

"Kun hän astuu huoneeseensa ja kumartuu poimimaan sukan, hänet valtaa kova halu itkeä, yhtäkkiä hänen mielensä mustuu itseinhosta, vihasta, koska hänen elämänsä on oltava niin pientä ja merkityksetöntä, että tämän kaksi kertaa kahden metrin kokoisen sellin on oltava hänen elämänpiirinsä.

Kadotettujen hedelmätarha on traagisen surullinen kirja, joka ansaitsee täydet viisi pistettä. Omaksi lempihahmokseni muodostui Deqo, hänen tarinansa oli mielenkiintoisin ja kaikessa surkeudessaan optimistisin. Filsan puolestaan sai ärsytyksen välillä nousemaan pilviin asti, Kawsar taas vakuutti kovapintaisella tyyneydellään. Myös naisten huono asema vihastutti ja tulin vain entistä vakuuttuneemmaksi siitä, kuinka hyvin asiat loppujen lopuksi ovat itselläni. Tämänkaltaisia kirjoja haluan lukea vastaisuudessakin lisää.

★ ★ ★ ★ ★ 

2 kommenttia:

  1. Voi että. Mun piti pyytää tää kirja joululahjaksi, mutta jätin sitten pyytämättä ja tämä unohti kokonaan, vaikka aihe kiinnosti. Varmana on rankka, täytyy varata itselle aikaa tämän lukemiseen, että ehtii käsitellä aihetta. Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kommentistasi! Se olikin ensimmäinen laatuaan jonka tänne blogiin sain!
    Juu, suosittelen lämpimästi kirjan lukemista, tuskin tulet katumaan. :)

    Kiva muuten että liityit lukijaksi. Täytyy tosin myöntää, että tällä hetkellä lukutahtini on todella säälittävä. Kohta kaksi kuukautta takana viimeisimmästä luetusta kirjasta ja näyttää muutenkin siltä, ette tästä oikein tulee mitään, heh. Täytyy taas yrittää löytää lukemisintoa, mutta ei kannata odottaa suuria :D

    VastaaPoista