Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Sattumanvaraisesti valittu kirja ei koskaan petä. Tai no ehkä joskus, mutta useimmiten luvassa on niin uusi ja erilainen lukukokemus, ettei sellaiseen kirjaan olisi muuten osannut tarttua. Jos kirjaa kohtaan ei ole ennestään mitään ennakkoluuloja eikä odotuksia, siihen ei voi pettyä, voi vain yllättyä iloisesti.

Tällä kertaa ihastuin, tykästyin, rakastuin, löysin uuden kirjailijan, jonka tuotantoon haluan vastaisuudessakin tutustua. Hän on japanilainen Haraku Murakami, jonka teos Värittömän miehen vaellusvuodet on yksi hänen kuudesta kirjastaan. "Murakami ymmärtää maailmamme vilpittömän kummallisuuden paremmin kuin yksikään kirjailija sitten Kafkan.", sanotaan takaliepeen arvosteluissa ja voin vain nyökytellä hyväksyvästi.

Tämä kirja kertoo ennen kaikkea yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta. Aiheista, jotka kiinnostavat itseäni kovin paljon ja joista lukeminen auttaa samaistumaan ja ymmärtämään, ettei yksinäisyys ole vain omalle kohdalle sattunut ikävä olotila, vaan sitä on muuallakin. Kaikkialla maailmassa. Japanissakin, jonne tämänkertainen kirja perustuu kertoen Tsukuru Tazakin elämästä.

Eräänä päivänä Tokion yliopistossa toista vuotta opiskeleva Tsukuru saa puhelun ystävältään. Puhelun, jossa ystävä kertoo, ettei Tsukuru ole enää tervetullut heidän viiden hengen tiiviiseen kaveriporukkaan. Sillä samaisella hetkellä Tsukuru murtuu täysin, menettää elämänhalunsa ja käy lähellä kuolemaa.

"Minut oli ensi kertaa elämässä torjuttu niin päättäväisesti, ja kaiken lisäksi sen tekivät neljä läheistä ystävääni, joihin olin luottanut enemmän kuin kehenkään - he olivat kuin osa omaa ruumistani. Sen sijaan, että olisin etsinyt syytä tai yrittänyt oikoa virheitä, olin sokissa. En meinannut päästä jaloilleni. Jokin tuntui rikkoutuneen sisälläni."

Tsukuru ei tiedä syytä eikä tule sitä kysyneeksi, miksi hänet on näin yhtäkkiä hylätty ja jätetty porukan ulkopuolelle. Mielen valtaa vain valtava hämmennys ja epätoivo. Seuraavat vuodet Tsukuru elää tehden asioita, joita häneltä odotetaan, mutta jotka eivät sen suurempia ilon tunteita hänessä aikaan saa: opiskelee, valmistuu, seurustelee, menee töihin ja pian huomaa olevansa 36-vuotias aikuinen mies, joka kuitenkin on edelleen sisältä yhtä rikki kuin 16 vuotta aiemmin puhelun saadessaan.

Sattumalta Tsukuru tutustuu suomalaiseen Saraan. Sara herättää miehessä vahvoja tunteita, mutta samalla menneisyyden hylätyksi tulemisen traumat nousevat alitajunnasta pintaan entistä vahvempina. Sarakin huomaa, ettei Tsukuru voi sitoutua, ellei ensin ole käsitellyt menneisyyttään. Niinpä nainen rohkaisee Tsukurua ottamaan selvää, miksi hänet aikoinaan niin julmalla tavalla heitetiin syrjään ja jätettiin oman onnensa nojaan. Siitä alkaakin Tsukurun matka menneisyytensä hämäriin kerroksiin, matka, joka johdattaa hänet Japanin vilkkailta kaduilta jopa Suomeen asti.

Haruki Murakami jättää kirjassaan lukijalle valtavan määrän kysymyksiä, kysymyksiä, joihin ei lopulta saada edes vastausta. Se ärsyttää lukijaa. Asioita ja tapahtumia jätetään arvoituksen varaan, tarina ikään kuin jää kesken. Lopulta kirjan viimeinen sivu kääntyy, mutta mieli ei voi ymmärtäää, miten se nyt sillä tavoin saattoi päättyä. Vai päättyikö se ollenkaan? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Haruki Murakami taitaa olla ainoa, joka tietää vastaukset näihin kysymyksiin.

Minä pidin kirjasta oikein kovasti. Se oli omalla tavallaan hyvin surumielinen ja arvoituksellinen. Aikaisemmin en ole lukenut japanilaista kirjallisuutta, mutta oli jännä huomata, kuinka hyvin teos mukautui suomalaiseen mielenmaisemaan. Meidän molempien kulttuureissa tuntuu olevan paljon yhdistäviä piirteitä erityisesti ihmisten välillä. Sulkeutuneisuus, epäsosiaalisuus ja ettei asioista keskustella yhdistävät meitä molempia. Ihmiset ovat tietoisia omasta tilastaan eikä muita päästetä helposti lähelle. Välillä elämä tuntuu hiljaiselta puurtamiselta, pienen epätoivon ja ahdistuksen pistoksen mieltä kalvaessa, mutta siitä välittämättä jatkamme kukin omaa elämäämme muista pahemmin piittaamatta. Yksinäisyys kuitenkin kaivertaa mieltä, mutta asioista ei haluta tai uskalleta puhua ennen kuin on liian myöhäistä.

★ ★ ★ ★