Mikko Rimmisen Nenäpäivä aiheutti itselleni harmaita hiuksia, kovaäänisiä huokauksia ja käsittämätöntä epäuskoa. Jos siis etsit helppolukuista luettavaa, jätä kirja suosiolla väliin. Oikeasti. Mutta jos taas pidät puhekielimäisestä, mahdollisimman epäselvistä puolen sivun mittaisista virkkeistä, kirja saattaa sopia juuri sinulle. Sanoisin, että Rimmisen teos jakaa ihmiset aika lailla kahtia. Siitä joko pitää tai sitten inhoaa.
Nenäpäivä kertoo keski-ikäisestä Irmasta, joka selvästikin on yksinäinen ja jollakin tapaa syrjäytynyt. Syytä tähän ei kuitenkaan tiedetä eikä taustoja selvitetä, vaan lukija pääsee suoraan hyppäämään juoneen mukaan. Tällä kertaa Irma on vierailulla Irja-nimisen naisen luona ja esittää hänelle käsittämättömiä kysymyksiä. Sama touhu jatkuu muidenkin ihmisten kodeissa. Kysymyksiä siitä, mitä mieltä ihmiset ovat broilerinmaksasta tai kuinka usein he käyvät ruokakaupassa. Kerta toisensa perään Irma esittelee itsensä taloustutkimuksen kyselytutkijaksi, vaikka töitä hän ei selvästikään ole moniin vuosiin tehnyt eikä ihmisiä juuri tavannut.
"Päivät tumpsahtelivat paikalle ja matkaihinsa niin kuin ne tekevät
silloin, kun elämä on kutakuinkin kunnossa. Ei niissä tietenkään mitään
ikimuistoista ollut, päivissä, pikemminkin ne ohittuivat jotenkin
huomaamattomasti, pitkästä aikaa ei sitä nimenomaista aikaa tarvinnut
laskea, se vain kulki omalla painollaan möyheäksi muuttuneen elämän
kyljessä."
Pian monet näistä keravalaisista kyselytutkimukseen osallistuneista ihmisistä alkavat epäillä Irman ammattitaitoa ja joku soittaa poliisit paikalle. Irmalle tulee hätä. Hän ei nimittäin pysty lopettamaan ihmisten ovikellojen soittelua, vaan kaikella uhmalla jatkaa ventovieraiden koteihin tunkeilua, omituisia kysymyksiään ja epämääräistä haahuiluaan.
Irmaa ei voi muuta kuin sääliä. Hän on omituinen ja pakkomielteinen, mutta samaan aikaan myös hulvattoman hauska ja hyväntahtoinen ihminen, joka ennen kaikkea haluaa saada muut pitämään itsestään tuntien silloin olevansa tärkeä ja merkityksellinen henkilö.
"- - ja minä ikään kuin maleksin läpi niitä päiviäni jonkinlainen lauhan ja vähän niin kuin vetelän hyväntuulisuuden vallassa. Mikään ei tuntunut erityisen hyvältä muttei toisaalta erityisen pahaltakaan: oli ruokaa, rutiinia, ikkunoita kaksi kaappaletta ja ovi, josta poistua, iltaiset kävelyt, syksyn sieraimiavenyttävä tuoksu, sanomalehti, radio, telkkari, tietokonekin."
Kuten alussa jo mainitsin, kirjassa suurimman haasteen aiheuttaa Rimmisen käyttämä kieli. Sen lukeminen on kuin tajunnanvirtaa, välillä vailla päätä tai häntää, kun kaikkia mahdollisia kielioppisääntöjä rikotaan mennen tullen samalla luoden ja lisäillen erikoisia sanayhdistelmiä, joiden olemassaolosta en aikaisemmin edes ollut tietoinen.
Ilmestymysvuonnaan Nenäpäivä voitti Finlandia-palkinnon. Muistan kirjan niiltä ajoilta, kun se oli juuri ilmestynyt ja oli pinnalla jonkin aikaa, mutta luettua sain sen kuitenkin vasta nyt neljä viisi vuotta myöhemmin. Toisaalta en koe, että mitään olisin menettänyt, vaikka koskaan en kirjaan olisikaan tarttunut.
★ ★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti