13.6.2015

Alan Bradley: Piiraan maku makea

















Siinä oli lintu, jänkäkurpa - ja se oli kuollut. Se makasi selällään kynnyksellä, siivet levällään kuin lentoliskolla, silmät ikävästi nurin muljahtaneina, pitkä musta nokka terävänä taivasti kohti sojottaen. Nokan kärjessä oli pieni paperinpala, joka värisi aamupäivän tuulenvireessä. Ei se ollutkaan mikään paperinpala, vaan postimerkki.

Niin innoissani odotin tämän kirjan lukemista, vaikka se lukulistallani ehti jo hyvän tovin pyöriä ennen kuin siihen lopulta tartuin. Aikoinaan kun sen kirjastossa bongasin niin saman tien kansikuvaan ja erityisesti oivalliseen nimeen rakastuin. Mikä nerokkain nimi kirjalle ja kansikuvakin niin soma ettei parempaan olla aikoihin törmätty! 

Noh, sitten aloitin lukemisen... ja mitä sainkaan kirjasta? En ainakaan hurmostilaa tai mitään elämää suurempaa. Ainakin aluksi pettymys oli tunnetiloista suurin, kun kävi ilmi, ettei se odotus kirjan suhteen ollutkaan kaiken sen arvoinen ja kuinka pahasti ihastuttava kansikuva osasikaan minua hämätä. Toisaalta innostuksen laantuminen kirjaa kohtaan ei ollut mitenkään yllättävää, koska onhan kyseessä dekkari, tarkemmin sanottuna salapoliisiromaani, ja olenhan aina tiennyt, etten sen lajin kirjallisuudesta muutenkaan erityisemmin piittaa. Murhamysteerit eivät ole minun juttuni, joten toki se selittää miksen tästäkään nyt sen ihmeemmin jaksanut innostua.

Piiraan maku makea avaa Flavia de Luce -dekkarisarjan. On vuosi 1950 Englannin maaseudulla, missä päähenkilömme Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden ärsyttävän siskonsa kanssa. Ikää Flavia-neidillä on vasta 11 vuotta, mutta nuorta ikää ei kannata missään nimessä säikähtää. Kyseessä ei ole kuka tahansa pikkutyttö, vaan äärimmäisellä älykkyydellä ja nokkeluudella varustettu kemistin alku, joka rakastaa arvoitusten ratkaisemista jopa enemmän kuin siskojensa härnäämistä. Se on jo paljon se.

Rauhallinen idylli maaseudulla särkyy, kun perheen kartanon keittiönoven edustalta löytyy linnunraato postimerkki nokassaan. Siitä alkaakin monien tapahtumien ketju, kun pian Flavia on jo paikalla todistamassa kuolemaa tekevän tuntemattoman miehen viimeisiä hengenvetoja heidän kotinurkillaan. Poliisit on kutsuttava paikalle ja murhatutkimukset käynnistettävä.

Elämä ei ollut mikään musikaali, ajattelin. Se ei ollut täynnä hupia, emmekä Daffy, Feely ja minä olleet kolme iloista siskoa. Me olimme kolme tyttöä, joiden isää syytettiin murhasta.

Poliisien tutkimukset eivät tosin etene Flavian tahtomalla tavalla ja ripeydellä, joten nerokas tyttö päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä. Flavian isä on nimittäin pidätetty epäiltynä murhasta, joten Flavian tehtäväksi jää etsiä oikea syyllinen. Mitä pidemmälle tutkimukset etenevät, sitä monimutkaisemmaksi kaikki alkaa käydä. Miten postimerkit liittyvät murhaan?

Piiraan maku makea on dekkariksi nerokasta viihdettä, mutta kaiken siitä kunniasta saakoon 11-vuotias Flavia, jonka olemassaolo antaa kirjalle sen suurimman kunnian ja viihdearvon. Ilman Flaviaa ja hänen hurjaa tietämystään kirja olisi todennäköisesti tavallinen salapoliisiromaani, ehkä jopa tylsä ja mitäänsanomaton, mutta pelkästään Flavian ihastuttavan ärsyttävä luonne tuo kirjaan sen kaipaamaan erikoisuuden ja suurimman mielenkiinnon. Flavia tuo elävästi mieleen herran nimeltä Hercule Poirot. Jos siis pidät edellä mainitusta yksityisetsijästä, niin taatusti pidät myös Flaviasta.

Flavia de Luce -sarjan seuraava osa Kuolema ei ole lasten leikkiä odottaa vuoroansa lukupinossani. Pari kirjaa jos ensin tässä välissä lukisi ja sitten taas palaisi näiden dekkareiden pariin.

Sivut: 389
Bazar, 2014
Suomentaja: Maija Paavilainen
Alkuteos: The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009
  
★ ★ ★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti