Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa

"Isä muuttui eri ihmiseksi heti kun laiva ylitti Suomen rajan. Teräskulhoksi, johon ei pystynyt ainoastaan laittamaan asioita vaan josta pystyi myös ottamaan niitä pois. Hän sai sata markkaa ja isä osti hänelle lakua ja piimää ja hän sai ahmia niin paljon sokeria kuin halusi."

Tämä ei ole lasten maa kertoo nuoruuden kynnyksellä olevasta Miirasta. Miira on suomalainen, mutta asuu perheensä kanssa Göteborgin lähiössä ja suomalaistaustansa vuoksi joutuu käymään koulua suomiluokalla. Oikeastaan koko hänen elämänsä pyörii Suomen ja suomalaisuuden ympärillä, vaikka asuinpaikkana onkin Ruotsi. Senpä takia Miira on aina ulkopuolinen. Hän on maahanmuuttaja, joka ei osaa kunnolla ruotsia, joten on luonnonlakien määräämää, ettei hän voi olla kuten muut. Oikeastaan hän ei edes haluaisi olla kuten muut, ei missään tapauksessa samanlainen snobi hienohelma kuten ruotsalaiset, vaan omalla rajulla ja rohkealla tyylillään erilainen.

Miiran äiti on rappusiivooja ja isä töissä tehtaassa. Elämä on suhteellisen köyhää eivätkä asuinolot ole kummoiset 80-luvun synkässä betonilähiössä. Miira on kuitenkin päättänyt, että hänestä tulee pääministeri tai vähintäänkin aivokirurgi. Hän aikoo lukea ainoastaan älykkökirjoja ja kohota kaikkien muiden surkimusten yläpuolelle.

"Kaikki muut saivat käydä koulua ruotsinkielisellä luokalla. Kaikki kovikset, jotka hän tunsi tai tiesi, saivat olla ruotsinkielisellä luokalla jolla oli ruotsinkielinen nimi, 3 A. Aakkosten ensimmäinen! Häntä ei sinne päästetty, vaikka hänkin oli kovis. Ei tosin yhtä kovis, koska hänet oli suljettu suomipellekuplaan."

Mielestäni tämänkaltaiset kirjat ovat parhautta. Kirjat, joissa seurataan päähenkilön kasvukertomusta lapsuudesta nuoruuteen ja pureudutaan niihin arkielämän tavallisiin ongelmiin ja nuoruusiän kipupisteisiin. Miiran tarina alkaa ala-asteelta ja päättyy peruskoulusta pääsemiseen, joten jos jonkinmoista ongelmaa ja vaikeuksia tähän väliin saadaan kyllä mahtumaan. Täytyy tosin huomauttaa, että Miiran elämä vaikutti harvinaisen rankalta ja ongelmaiselta. Jo 11-vuotiaana kuvioihin tulivat tupakka ja alkoholi, joista en itse siinä iässä edes tiennyt mitään, mutta niinhän se tosin menee, että mitä rankemmat kokemukset niin sitä mielenkiintoisempi kirja.

Minä tykkäsin kirjasta erittäin kovasti. Oli kiinnostavaa seurata Miiran ajatusmaailman kehittymistä, lapsuuden vaihtumista nuoruuden kapinahenkeen. Miiran kunnianhimo oli ihailtavaa ja vaikka Miiran ja muiden suomalaislasten lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät, niin optimistinen oli ainakin mieli ja tavoitteet korkealla. Suht rankasta aiheesta huolimatta surkutteluun ja itsesäälin ei kertaakaan vaivuttu. Elämä otettiin vastaan sellaisena kuin se tuli ja pelattiin niillä korteilla jotka saatiin. Miiran kertomus on kuin nousu slummien miljonääristä hohtoon ja loisteeseen, vaikka yläasteen jälkeisistä ajoista emme enää tiedäkään mitään. Noh, kirja tosin perustuu Eija Hetekivi Olssonin omakohtaisiin kokemuksiin, joten siitä voimme päätellä jotakin.

Sivut: 350

Schildts & Söderströms, 2013

Suomentaja: Outi Menna

Alkuteos: Ingenbarnsland, 2012

★ ★ ★ ★